lauantai 8. joulukuuta 2012

Kahdeksannen katsaus


Huh,

Oon jo aamusta klo 7 asti ollut tosi kiitollinen moneen asiaan tänään:

22. En nähnyt painajaisia, vaikka käytiin eilen kattoo Suomen himoituin kauhuleffa klo 22 näytöksessä (Miettikää, en ees nukahtanut!!) Leffan kesto 1 h 14 min. Todellakin joka 12 euron arvoinen! Leffan aihepiirikokemuksia syventämiseksi käytiin maistelemassa Plevnassa yhdet Severit. Joko nyt joku arvaa, mistä elokuvasta kyse? Tiätty Salkkarit - Nightmare - Painajainen merellä <3 Kyllä tosi fani tietää, mistä puhuu.

23. Onnistuin eilen hakkaamaan puhelimeen kolme kertaa pin-koodin väärin (luulin, että kysyi suojakoodia, kun en mielestäni ollut välissä sammuttanut puhelinta). En jaksanut illalla vaivata päätäni asialla, mutta heräsin vaivaamaan sitä sitten kuudelta aamulla. Seiskaan mennessä löysin toisen sim-korttini ja keksin soittaa liittymän asiakaspalveluun. Olen todella kiitollinen, että juttelutuokion robotin kanssa jälkeen sain tähän aikaan puheyhteyden lopulta myös ihan oikeaan ihmiseen. Puhelin toimii taas! JesJES!

24. Tästä päivästä taitaa tulla tosi kiva: Pääsen pitkästä aikaan tänään lauantain joogatunnille ja sen jälkeen luvassa kahvittelua ystävien kanssa. Lisäksi Teekkari täyttää tänään tärkeitä vuosia ja lupasi, että saan leipoa illalla kakun. Ajattelin soveltaa yhtä juustokinuskikakkua. No kyllähän sen tietää, kun pikkusisko lähtee siippaissoveltamaan leivontaohjeita... ( ai miten niin  leivinjauhe pitää sekoittaa ensin vehnäjauhoihin?? Kai tänkin kohdan voisi oikaista, jos on yhtä noheva kun pikkusisko)

Pikkusiskon maalaaman voimakuva Työväenopiston kurssilla. Jos ois tänään ollut tyhmä, eikä ois hoksinut etsiä toista sim-korttia, niin tätä taulua tuijottelemassa oisin ihan varppina saaaut lisäpuhtia.


1 kommentti:

  1. Kuinka leipominen sujui? Jos hyvin, saisko reseptiä tännepäin kiitos? Jos huonosti, älkää vaivautuko. (heko heko, osta leko, kuten pienenä sanottiin)

    VastaaPoista