maanantai 3. syyskuuta 2012

Hitti vai huti?

"Millainen aamu, sellainen kesä."

Ennen vanhaan Siippaisten kesäaamut alkoivat jännäämällä, kuka laulajatähti esiintyy telkkarin Summeri-ohjelmassa. Yleensä se oli Jonna Tervomaa tai joku muu ihis. Summerin jälkeen kytkettiin virrat Radiomafiaan ja osallistuttiin kilpailuihin, joista saattoi voittaa levyjä, paitoja tai kesäkumeja.  

Yksi aamu oli niin onnekas, että voitin Independence Day -leffalippiksen älymageella ID4-metallikyltillä. Nyt sillä tekisi todnäk omaisuuden ebäyssä.

Musiikin suhteen nuoruus oli sellaista huoletonta aikaa, etteipä itse tarvinnut päättää mitä hittejä kuunteli. Telkkari ja radio siinä opastivat ja kädestä pitäen taluttivat. Nyt kun Spotifyn aikana joutuu itse valitsemaan, niin kuuntelen kaikkea sontaa. Tässä Velisiippaisen kesän hitit.

Koottuina selityksinä, että Nasia en ole noin paljon kuunnellut, vaikka sikana oonkin. Kardemimmejä yritin kirittää keinotekoisesti




Yeasayer on tullut ihan puskista tossa elokuun viimeisellä viikolla. Jotain muniinpuhaltelua se. Kostoksi popitin vähän Pihtiputaan Peteä.



Kuva: Mari Lankinen

Ps. Kesän musiikillinen kohokohta oli kun Pekka Kuusisto lainasi mun mankkaa Jyväskylän Kesän konserttiin. Harmi, etten päässyt kuuntelemaan kun oli parempaa tekemistä Kaustisella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti